Auris tarinoi: Blogisuunnittelua

Amanda, Sini, Orvokki, Ruusu ja Peppi ovat kokoontuneet kahveille nyt kun sää suosii, mutta meneillään on myrskyisä keskustelu siitä mitä blogiin oikein julkaistaan.

 Ruusun mielestä blogiin pitäisi kirjoittaa hänen mielipiteitä Liljojenlaaksosta ja kunnollinen elämänkerta. Kaikki muut ovat aivan hiljaa ja miettivät ehdotusta, mutta Peppi tekee hyvin selväksi ettei se onnistu. "Jaaha, vai että SINUN elämänkertasi? Ei todellakaan ethän sinä ole nähnyt mitään! Ja Liljojenlaaksosta ei saa hyvää juttua väkisinkään!" Peppi huudahtaa. Niinpä Ruusun ehdotus hylätään.

 Amanda ottaa suunvuoron ja alkaa selittää pitkää litaniaa joka blogiin julkaistaisiin. "Paljon virkistäviä ja raikkaita sisustusideoita, sen Pepin painajaisen jäljiltä blogi on vieläkin sekaisin! Meidän pitää rauhoittaa kaikkia lukijoita ihanilla meditaatiovinkeillä ja sillä miten hoitaa lapsia kunnolla." (tässä kohtaa Amanda vilkaisee Peppiä miettien Sikuriinaa). Vihdoin Amanda lopettaa. On hetken hiljaista ja sitten Sini hätkähtää: "Ai mitä? Hei tytöt se lopetti!" Siis Amandan ehdotuskin hylätään sillä perusteella, että kaikki lukijat kuolisivat tylsyyteen.

 Orvokki tahtoo jakaa elämäänsä Lukki Häminkäisen kanssa, mutta Sini toteaa selvästi ja suorasti, että blogista tulisi aivan liian siirappinen. Orvokki jää mulkoilemaan Siniä paheksuvasti.

 "No entäpä jos.." Peppi ottaa puheenvuoron. "Paljon matkustamista, kauhutarinoita, graffiteja ja seikkailuja." Kaikista muista se on loistava idea, mutta se hylätään, koska Amanda jää tuijottamaan Peppiä niin järkyttyneenä.

 Peppi tuhahtaa ja poistuu kakkupöydästä sanoen: "Torakatin ovat järkevämpää seuraa!"

 Vihdoin Sini joka ei ole paljoa puhunut ehdottaa:"Entäpä jos kirjoittaisimme siitä uudesta kahvilasta?" "Ai Kahvila Muratista?" Amanda kysyy hölmistyneenä ja jatkaa: "Onko se muka valmis?" "Pah! Ja sinä kutsut itseäsi sisustajaksi? Se on ostanut tarvikkeet kaupastasi jo viime jouluna! Se saatiin juuri valmiiksi ja nyt sinne on huimat jonot, koska kaikki Liljojenlaaksolaiset haluavat maistaa vohveleita, kermakakkuja, teetä, sydänleivoksia ja muuta sellaista." Ruusu tokaisee. "Niin no siinä oisikin ideaa.." Amanda sanoo hiljaa ja vaipuu ajatuksiinsa todennäköisesti miettien mitä juttuun kirjoitettaisiin.

 Orvokki huutaa Pepille joka istuu itsepäisesti joenrannassa: Peppiiii! Pidit siitä tai et kirjoitamme Muratista" "MITÄ!? Miksei MINULTA kysytty mitään? Kiinnostako lukijoita muka joku uusi TALO?" Peppi raivoaa. "Kyllä se on kiinnostavampaa kun vain lukea painajaisistasi ja siitä miten epäsivistyneesti kasvatat Sikuriina-raukkaa!" Sini rupeaa heti puolustelemaan ystäväänsä.

 Peppi huokaisee lannistuneena ja saapuu muiden seuraan. "No kai me voimme hauskaakin täällä pitää." Hän tokaisee ja hyppää veteen pulikoimaan. Muut seuraavat Peppiä rantaan ja istuvat vilvoittelemaan varpaitaan.

Pepin boa sihisee tyytyväisenä. Siitä on ihanaa kun keijut ja Peppi laskivat viimeinkin äänensävyä.

Hänestä olisi vain paras jos Alina ja Auris päättäisivät näin 'vaikeista' asioista...

Kuvat: Alina

Auris kertoilee: Ruusu ja Lehti tapaavat Jekun ja Vintiön

Ruusu ja Lehti halusivat tutkia Liljojen Laakson heti läpikotaisin. Niinpä he lähtivät matkaan. Hetken lennettyään Ruusu huomasi pienen talon, jonka pihalla oli joku. Keijut piiloutuivat seinän taakse tarkkailemaan tilannetta.

 Pihalla oli kummallisen näköinen olento. Se hyppi, pomppi ja lauleskeli! Ruusu ja Lehti eivät olleet koskaan nähneet mitään niin kaunista, erityisesti Ruusu mieltyi tähän olioon.

Olento käveli kaunista tietä pitkin jota reunustivat omenat. Ruusu ja Lehti tajusivat että olento oli lähdössä jonnekin, joten he päättivät toimia nopeasti....

 ....Ruusu ja Lehti hyppäsivät esiin piilostaan. Meteli hiukan säikäytti oliota, mutta se rauhottui nopeasti.

 "Hei minä olen Ruusu ja tässä vieressäni on Lehti. Onko sinulla nimeä?" Olio tapitti Ruusua pienillä mustilla silmillään ja sanoi lopuksi: "Minä olen Vintiö, hyyyyyyvin jekutteleva tapaus!"

Samalla kun Vintiö, Ruusu ja Lehti esittäytyivät talon sisälle heräsi eloa. Sielläkin nimittäin oli henkilö!

Kuullessaan Ruusun ja Lehden äänet se alkoi pomppia vimmatusti hännällään!

Olento ryntäsi ikkunaan katselemaan kuinka Ruusu paijasi Vintiötä. Se kuuli myös Lehden voivottelun: "No voi voi nyt Ruusulla on lemmikki, kun Vintiö siihen suostui, kenet MINÄ saan?!" 

Samassa Lehti kuuli oven vieressään narahtavan. Sieltä kurkisti oravan näköinen olento, joka otti tassuillaan kiinni Lehden olkapäästä ja sanoi: "M-minä olen Jekku j-ja olen hyyyyvin j-jekutteleva tapaus. A-ajattelin jos s-sinä ta-tahtoisit ol-lo-olla omistajani!

Lehti katsoi Jekkua hellästi ja sanoi: "Ei mitään hätää. Totta kai olen omistajasi!"

 Vintiökin oli riemuissaan kun hänen ystävänsä oli saanut omistajan.

 Siinä koko poppoo sitten istuskeli ja jutusteli.

 Lehti kahmaisi Jekun syliinsä ja alkoi kertoa miten he olivat saapuneet Liljojen Laaksoon.

 Ruusukin alkoi kertoa Vintiölle tarinaa Pepin pitämästä discosta!

Kun Ruusun ja Lehden oli aika lähteä Vintiö ja Jekku tulivat hyvästelemään keijut talonsa eteen!!!!

Lopuksi Ruusu antoi Vintiölle vielä pusun! (Oikeasti Ruusu sopi Vintiön kanssa siitä että Jekku auttoi Vintiön kanssa Ruusua ja Lehteä jekuissa!)

Kulisseissa:

Auris lavastuspuuhissa. Hän oli löytänyt upean keijutalon kirpputorilta. Miten huikea kuvaustausta ja -miljöö! Jeee!

                                   

   
 

Keijupölyä toimistossa

Kuten Pepin päivityksistä on käynyt ilmi, keijut ovat kovin liikekannalla. Mitä he puuhaavat? En vielä kaikkea ole saanut selville (ehkä Auris tietää jotakin enemmän kuin minä), mutta ainakin yksi päivä he tulivat toimistopäivääni salaa mukaan. Sieltä ne putkahtivat laukusta kujeilemaan! 

Sini Kello, Orvokki Aurinkoinen, Ruusu ja Lehti pelmahtivat ihmettelemään mitä kummaa koneen äärellä tihrustan. 

Lehti laskeutui kukkaruukun reunalle, josta oli hyvä näkyvyys niin koneelle kuin ovellekin.

Ruusu lenteli innoissaan olkapääni tasolla kurkkien ja udellen.

Orvokki valjasti hiiren ratsukseen.

Lopulta Orvokki...

ja Sini saivat tarpeekseen toimistoelämästä. Jouduin alati heitä varoittelemaan, etteivät tulisi nähdyiksi (ihmisten satuihin, taikaan ja fantasiaan uskomisen valtakunta aikuisiällä voi olla visusti lukitun portin takana, jota vahtii vallihaudan uumenissa salamyhkäiset krokotiilit. Keijujen näkeminen voisi horjuttaa heidän tarkkaan luotua maailmankäsitystään ja sekoittaa heidän käsityksensä kuivakasta, tarkasti aikataulutetusta ja strukturoidusta elämästä. Toisaalta, mistäpä minä mitään tiedän toisten sisäisistä maisemista? Käsitykseni perustuu löyhästi havaintoihin miten jotkut aikuiset reagoivat, jos otan puheeksi jonkin mielikuvitukseen liittyvän tai intoilen vaaleanpunaisesta, glittersilmäisestä tiikeripehmolelusta. Välillä kohtaan ilokseni sukulaissieluja).

Käsky oli kova. Keijut sujahtivat takaisin laukkuuni ja minä sammutin koneen ja lähdin elämään ihanaa arkeani rakkaitteni kera. En voi muuta kuin kiittää näitä kujeilijoita. Kummasti elämässä on alati satua ja taikaa. Vaikka välillä epäilen, että nämä pikkuepelit vääntelevät kelloja. Miten on nyt jo pari viikkoa tuntunut siltä, että herään väärään aikaan ja lapsetkin ovat harvinaisen pirteitä iltasella? Välillä töissä aika ei edisty. Keijut! Mutta yhdestäkään en luopuisi. <3 

Pepin käärmetanssi

Peppi näkee nettipalstalla, jossa silloin tällöin vierailee, ilmoituksen kotia etsivästä, komean kokoisesta tiikeripytonista.

"Oih, muistanpa sen hassun kerran, kun pitelin tuollaista suurta kuristajakäärmettä, jotta minusta otettaisiin kuva. Käärme oli niin eläväinen, että tilanteesta syntyi kontakti-improvisaatio minun ja käärmeen välille. Seurasin ja myötäilin sen lumoavia liikkeitä. Se oli kerrassaan pyhä hetki! Minä ja käärme. Yhtä liikettä. Olin vajonnut käärmeen kiehtovan, notkean, vahvan kehon liikkeen pauloihin. Pian ympärilleni olikin kerääntynyt väkeä ja jalkoihini heiteltiin kolikoita! Minua luultiin käärmetanssijaksi! Hmm... Voisinkohan lisätä sen ansioluettelooni? "

Peppi jää hetkeksi hymy suin muistelemaan tilannetta, mutta pian tarkentaa katseensa jälleen ilmoitukseen.

"Kyllähän Ilotaloon yksi käärmeen roikale mahtuu. Sehän olisi hauska toveri! Sikuriinankin on hyvä tottua monenlaisiin eläintovereihin. Että tänne vaan käärme! Ja jos Amanda tahtoo joskus kaneistaan eroon, ei käärme kauaa aikailisi. Luonnon kiertokulkua parhaimmillaan! " Niine hyvineen impulsiivinen Peppi tuttuun tapaansa ryhtyy toimeen ennen kuin ajattelee. Hän ottaa yhteyttä ilmoituksen jättäjään, maalailee komeat kuvat talostaan ja maaseutumiljööstä, puhuu tyypin kerrassaan pyörryksiin. Puhelun päätyttyä, Pepille on tulossa tiikeripyton. Nelisen metriä vahvaa ja sulavaa liikettä. Oih! Peppi tanssahtelee ilosta!

Zombien yö

Tiedättehän, kun välillä sitä näkee painajaisia, jotka eivät juuri mitenkään liity todellisuuteen tai jossa alitajunta tahtoo kertoa jotakin mielen takalaitamilla jyllänneestä aiheesta? No, niin tai näin, Peppi näki eräs yö aikamoisen unen.

Uni oli polveileva zombie-tarina, jossa nuo hitaasti laahaavat eläväiset kuolleet, kuolleen eläväiset alkoivat vallata maailmaa. Peppi taisteli urheasti niitä vastaan. Peppi oli juuri löytänyt viimeisen mahdollisuuden piiloutua, kun piilopaikasta hänen kimppuun kävikin zombie, joka sai otteen hänen kädestään. Rohkean taistelijan sydän takoi villisti ja otsalle kihosi tuskan hiki. Viimeiset hetket. Sen kaiken takaa kuului tuttu ääni. Zombietaistelun maisema katosi. Peppi ymmärsi olevansa vuoteessa Sikuriina nukkuen vierellään. Ääni oli Sikuriinan. Peppi huokaisi helpotuksesta.

Peppi kääntyi Sikuriinan puoleen.

"Oletkos hereillä Sikuriina? Ethän vain ole kakannut senkin pieni kakkakone? En jaksa keskellä yötä vaihtaa vaippojasi."

Kun Peppi käänsi Sikuriinan puoleensa, kohtasi hänet veret seisauttava näky: 

Sikuriina oli muuttunut zombieksi ja valtoimenaan kuolaten iski pienet hampaansa Pepin käteen karmeasti äristen. Pepin järkyttynyt huuto kiiri yössä ja pian ulkoa kuului lisää zombien ärinää, kolkutuksia ja rapinaa, kun ne pyrkivät taloon saaliin äärelle. Sikuriinan raadellessa Peppiä, alkoi elämä kaikota Pepistä. Koska Sikuriina oli niin pieni ja muut zombit yhä talon ulkopuolella, ei Peppi päätynyt eläväisten kuolleiden ravinnoksi, vaan sydämen vaiettua nousi vuoteesta ja liittyi hitaasti vaeltavien harmaaseen joukkoon.

                                                              The End.

Peppi sätkähti rajusti hereille.

"No huh huh mikä uni!" Hän katsoi utuisin silmin eteensä tuijottavaa Sikuriinaa, joka oli Pepin hätkähdykseen keveästi  herännyt. 

"Onneksi en ole zombie! Tosin Sikuriina voisi olla kätevä zombina. Ei kakkaisi ja olisi vähän kuin huonotapainen koira...", tuumaili Peppi sydämensä taonnan rauhoittumista odotelleessaan. Sikuriina zombie? Taitaa Peppiä jossakin alitajunnan uumenissa hieman kalvaa ajattelematon adoptio. Ihmislapsi ei olekaan niin eläimen kaltainen kuin huoleton punapää ajatteli.

"Mistähän sinä mahdat nähdä unia pikku epäzombie?"

Niinpä, mistähän Sikuriina uneksuu? Se onkin toinen tarina, jolle tulee aikansa ja paikkansa.

Auris kertoilee: Peppikin on olemassa!

Pepillä on ollut harvinaisen tylsää sekä ikävä keijuja! Eräänä päivävä kun Peppi oli juuri ruokkinut Amandan lemmikit hän sai loistoidean: DISCO!!!! Juuri niin järjestetään disco. Kyllähän keijut Pepin muistaisivat, ainakin tämän jälkeen!

Samaan aikaan Liljojen Laakson lähettyvillä lenteli kaksi keijua, joita kukaan ei vielä tuntenut. He olivat varsin jekuttelevia. Lehti oli toinen tästä kaksikosta. Toinen omasi nimen Ruusu. Ruusulla oli pitkät vaaleat kutrit. Lehti taas piti päässä aina hattua, jossa oli vaahteranlehti.

"Täällä ollaan!" Peppi huudahti tavoitettuaan kaikki keijut. Halattuaan jokaista hän huudahti: "Sinikello, Amanda ja Orvokki nyt järjestetään disco!" Keijut ottivat idean innolla vastaan ja pian discosali oli järkätty! 

 Kaikki keijut tanssivat, hyppivät ja pomppivat.

Tuo meteli kantautui Ruusun ja Lehdenkin korviin ja pian oli hyvä ystävyys solmittu kaikkien välille, kun Ruusu ja Lehtikin olivat tupsahtaneen discosaliin!!!

Kuva: Auris

(Alinan on pakko kommentoida! Voitteko kuvitella, että kirjoittaja on vasta 10v?! Aivan uskomatonta tekstiä! Kirjoitusvirheitäkin vähemmän kuin minulla! Olen niiiiiiiin ylpeä, vaikka minulla ei ole tämän neidin geeneihin ja taitoihin osaa eikä arpaa. ;-D )