keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lemmikkieläin lajiltaan ihmislapsi

Ilotalolla työ jatkuu. Sakari on aloittanut katon remontoinnin. Amandan kanssa he saapuivat talolle.


"Moikka Peppi! Mitä sinä puuhaat ja missä Sikuriina on?" Amanda on hieman huolestuneena seurannut Pepin tapaa hoitaa lasta. Hän pitää Pepistä kovasti, mutta ei aina ymmärrä punapään ajattelutapaa. 


 "Heippa! Kiva nähdä teitä jälleen. Katon väri minua mietityttää. Olisi pitänyt valita vaikka sinisen eri sävyt. Tai keltaisen. No, valittu ja tehty. Siitä tulee silti hyvä ja tärkeintä on, että on katto pään päällä," Peppi toteaa positiiviseen tapaansa.


 Amanda hätkähtää tajutessaan, millä Peppi istuu.
"Peppi, mikä tuo on millä istut?"
"Oih, se on tämmöinen joku ihme designsohva, mutta minusta se sopii täydellisesti Ilotaloon. Ajattelin laittaa sen tulevaisuudessa tuonne puutarhaan sisäänkäynnin luo," Peppi selittää innoissaan.
"Eikös joku voi, tuota kröhöm, käsittää hitusen väärin, jos talon nimi on Ilotalo ja heti aidan luona vielä tuollainen sohva," Sakari mutisee hämmentyneenä. Hänestä Peppi on yksinkertaisesti hämmentävä.
"Miten niin? Tämähän juurikin alleviivaa talon nimen. Iloiset, hymyilevät huulet ja niille voi vielä istua! Täydellistä!" Peppiä ei niin vain hetkauteta, eikä hän yksinkertaisesti vain näe asiaa, kuten moni muu.


 Pepin lempijalkineet ovat ihan luojan luomat, omat räpylät, mutta seuraavaksi tulee sammakkokumisaappaat.

 "Sikuriina on sisällä. Ai niin, se unohtui sinne. Sain inspiraation kesken sähköpostittelun ja tulin valokuvaamaan," Peppi kohauttaa harteitaan huolettomasti.
"Ei ole hyvä jättää Sikuriinaa yksin. Hänhän voi vaikka satuttaa itsensä," Amanda sanoo hyväntahtoisesti.

 "Ei mitään hätää! Se oli niin kovalla konttailutuulella, että laitoin sen tuolin jalkaan käsiraudoilla kiinni. Siinä se ihmetteli rullaluistimiani, joten eiköhän se ole ihan kunnossa."
"Peppi voi hyvät keijupölyt sentään," Amandan tuohtuu.
"Voi Amanda! Mitä nyt," Peppi katsoo hämmentyneenä Amandaa, joka hengittää syvään ja rauhoittaa itsensä.
"Peppi-kulta. Lasta ei voi sitoa liekaan, kuin vuohen. Käsiraudat, voi kamalaa. Nyt mennään heti katsomaan Sikuriinaa ja otat lapsen irti raudoista. Toin mukanani potan, kun viimeksi kerroit miten Sikuriina sotkee lattioita."
" Anteeksi. En vain ymmärrä miksi en voi sitoa Sikuriinaa kiinni. Sehän on vain sen turvaksi. Potta? Ahaa. Hmmm. Mielenkiintoista," mutisee Peppi , kun Amanda porhaltaa sisälle Lyyli-koira etunenässä.


Peppi on nykyaikainen nainen, ainakin mitä tulee viestintävälineisiin. Maailmaa kiertäneenä hänellä on laaja ystäväpiiri, joihin on tärkeä pitää yhteyksiä yllä ja ladata kuvia nettigalleriaan.


"Kaikkea sitä elämässä näkeekin. Viehättävä, suuri sydäminen, hullun hauska Peppi sitoo lapsen käsiraudoilla tuolin jalkaan. Oho," pohtii Amanda.


 Siellähän se Sikuriina ihmettelee rullaluistimia käsiraudoissa. Lyyli ryntää pusuttamaan lasta riehakkaasti.


Peppi katselee oven raosta Amandaa, joka kyykistyy Sikuriinan puoleen hellästi jutellen.
"Mitä minä taas tein muka väärin," Peppi pohtii päätään pudistellen.


 "Istuhan koneellesi ja googleta lapsen kehitys, vauvan hoito jne. Sinä moderni naisenhupakko, ihme ettet ole sieltä apuja katsonut," komentaa Amanda ja auttaa Sikuriinan potalle. " Minä opetan Sikuriinaa tekemään hädät potalle ja se tarvitsee siinä apuasi jatkossa. Vaipat on myös keksitty."
"Vaipat?" Peppi istuu koneelle ihmeissään. Niitä hän ei muistanutkaan. Ne olivat kätevät herra Tossavaisenkin kanssa!


Amanda hoivaa hellästi Sikuriinaa, joka on hänestä käsittämättömän kiltti, rauhallinen ja iloinen pieni olento. Helpompi, kuin aikoinaan keijulassa hänen hoitamat keijupienokaiset.

Amanda neuvoo vielä Peppiä ja auttaa löytämään hyvät sivustot. Amanda lähtee putiikilleen ja jättää Pepin lukemaan uusimmasta "lemmikistään" raakaa faktaa ja myös "harrastajien kokemuksia", kuten Peppi asian ilmaisee.


"No huh huh, mihin olenkaan itseni sotkeunut," Peppi puuskahtaa. "Olisi tuo otus saanut jäädä, jos tämän olisin tiennyt. Äiti sitä, äiti tätä, isi sitä ja isi tätä. Minä en ole, enkä tule olemaan äiti. Vaippoja, hampaita, uhmaikää, kouluja, leluja, kasvukäyrää, vesirokkoja ja vaikka mitä." Peppi totesi, että joistakin tiedoista oli hyötyä, mutta monessa asiassa tieto lisäsi tuskaa. Niinpä Peppi päätti elää päivän kerrallaan Sikuriinan kanssa. Ihmislapsi, tuo eläimistä vaativin ja pitkäikäisimpiä. Osan tiedosta Peppi surutta deletoi mielestään ja päätti olla vaivaamatta päätän liikaa.
"Enköhän selviä omalla logiikallani vastaisuudessakin. Jos en selviä, etsin Sikuriinalle uuden kodin tai palautan sen Afrikkaan, " Peppi päättää.


Sillä aikaa Sakari kiipesi katolle jatkamaan työtään. Ilotalossa savottaa riittää vielä hyväksi toviksi.


 Lähes puolet katosta on valmis. Ikkunan puitteita puuttuu ja sisällä on vielä pientä hiomista. Terassin katos uupuu kokonaan, terassin lattiapinta pitäisi vielä päättää jne. Ei se Sakari vielä Pepistä eroon pääse, vaikka välillä niin toivookin ja toisena hetkenä taas lumoutuu Pepin riehakkaasta eloisuudesta.


Peppi muistaa sisällä, miten viisaasti hankki polkupyöränkin. Siinä on etukori Sikuriinan kuskaamiseen!


maanantai 14. tammikuuta 2013

Kaiken karvaiset kaverit




Kuten Pepin lapsuudesta voi päätellä, on hänen sydämessään aina paikkansa eläimille. Onhan hän jakanut Huvikummun pikkuapinan ja hevosen kanssa, joten kyllä niitä Ilotaloonkin mahtuu.


 Matkalla Afrikasta Sikuriinan kanssa tänne pohjolaan, käväisivät he Pepin tuttavan luona italiassa, Comojärven huikeissa maisemissa. Sieltä Pepin mukaan lähti tiibetinvuohi sekä hassu sekarotuinen piski, suurisydäminen katukoira Lyyli. Nuo kaksi olivat kerrasaan erottamattomia ja ovat sitä edelleen.


Riehakas Lyyli jaksaa touhuta myös Sikuriinan kanssa ja erityisesti pesee milloin minkäkin tahrimaa lasta. Kun kodissa on lemmikkejä, eläintovereita, niille pätee samat säännöt, kuin ihmisillekin. Näin Peppi on asian päätellyt. Niinpä vuohta ja koiraa voi odottaa näkevänsä aivan missä vain. Pepistä Lyyli on oiva apu ketteryytensä ansioista. Sen lisäksi, että se putsaa Sikuriinan kasvot ja kädet, se myös hypähtää tuolin/sohvan kautta pöydälle ja putsaa oivasti muruset ja yliläikkymät. Peppi kutsuukin Lyyliä monesti parhaimmaksi siivousvälineekseen. Joskus Peppi saattaa tarkoituksella läikytellä herkkuja, jotta Lyyli auttaisi siivoamisessa. Riehakas koira myös pölyttää hyvin paikkoja. Pepistä ylisiisti koti on vaarallisempi paikka bakteerittomana, kuin bakteereja ja pölyä sisältävä koti. Hän uskoo pysyvänsä terveenä altistuessaan alituiseen vaikka mille.





sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sikuriina


Pepin elämä on muuttunut kovasti sitten lapsuusvuosien, ainakin jos ajattelee Pepin nykyisiä lemmikkejä. Pepin rakas toveri lapsuudessa oli herra Tossavainen, oravasaimiri (Saimiri sciureus). Tuo hassu apina matkusti Pepin mukana maailmalla, kunnes he saapuivat Etelä-Amerikkaan. Brazilian sademetsässä herra Tossavainen päätti, että olisi jo korkea aika hänenkin maistaa todellista saimirielämää. Tossavainen tapasi kerrassaan viehättävän lajitoverin ja hylkäsi Pepin siltä istumalta. Peppi ymmärsi täysin herra Tossavaista ja hyvillä mielin nuo ystävykset erosivat. Pepin matksutelukin helpottui huomattavasti!

Pepin hevonen, Pikku-Ukko, jäi Annikan hoiviin Pepin ja herra Tossavaisen lähdettyä maailmalle. Koska Pikku-Ukko ei ollut enää mikään varsa, Annikan hellässä huomassa se siirtyi nukahtaen Huvikummun verannalle ikuisille niityille.

Ilotalon verannalla istuu pikkuinen, tumma hahmo. Se on Sikuriina. Peppi oli vain muutama kuukausi sitten Ukkeli ja Akkeli Nukkeleiden luona Afrikassa vapaaehtoistöissä. Eräänä päivänä he etsivät sokeriruokopeltojen keskeltä orpoa norsun poikasta, kun Peppi lähes astui Sikuriinan päälle. Joku oli hylännyt vauvan pellolle. Ukkelin ja Akkelin mielestä siinä oli Pepille oiva "projekti". He ajattelivat salaa mielessään, että kenties viimein Peppi aikuistuisi ja ottaisi vastuuta, rauhoittuisi ja perustaisi kunnon, normaalin kodin ja perheen.

Peppi taas katseli pientä vauvaa ja tuumasi, että miten paljon vaikeampaa sen hoitaminen muka olisi, kuin herra Tossavaisenkaan. Vähänhän vauva näytti gorillanpoikaselta. "Kädellisiähän me olemme kaikki," tuumasi Peppi ja otti vauvan mukaansa. Nukkelin pariskunta hyvästeli toiveikkaina, mutta huolissaan Pepin ja vauvan. Pepin tyyli olla lapsen kanssa oli perin merkillinen.

Koska nyytti löytyi sokeriruokopellolta ja Pepin yksi monista nimistä on Sikuriina, hän päätti lahjoittaa nimensä lapselle. "Sinulle se sopii paremmin, kuin minulle. Minä olen ennemmin Pippuriina tai Chiliina. Kissanminttukin on parempi, kuin Sikuriina. Minussa ei ole mitään sokerista,"naurahti Peppi. Niin alkoi tuon kummallisen parin yhteiselo.

Pepillä on monen mielestä pelottavan omintakeinen tyyli olla äiti ja kasvattaja, mutta tietysti on! Peppi ei miellä itseään äidiksi, eikä Sikuriinaa vauvaksi. Hänelle Sikuriina on yksi eläin muiden joukossa.