torstai 8. helmikuuta 2018

Pepistä vaatemalli?

Sylvia katselee hänen ompelemassaan pitsimekossa keikkuvaa Peppiä hampaitaan kiristellen.  
"Mitä oikein ajattelin," kysyy Sylvia itseltään.
Peppi on hänestä hauskannäköinen nainen ja myös yksinhuoltaja, samaa ikäluokkaakin. Sylvia oli rohkaistunut pyytämään Peppiä vaatemalliksi tekemilleen kesämekoille ajatellen heidän lähentyvän samalla. Nyt idea näyttää kuitenkin virheeltä. Sylvia ja Peppi ovat kuin eri planeetoilta. Peppi on täysin hallitsematon kuvattava. Hyvin iloinen, huoleton, muttei erityisen kiinnostunut olemaan valokuvissa, eikä poseeraamisesta ole hajuakaan/halujakaan. Lisäksi Peppi asetti ehdoksi, että kuvat otetaan hänen valitsemassaan paikassa. Peppi lavasti Ilotalon varjoisalle seinustalle värikkään kuvaustaustan huulisohvineen. Ei ihan sitä mitä Sylvialla oli ollut mielessään.


"Eikö tällaista latkun väristä mekkoa voisi piristää tällaisella rastapipolla ja virkatulla pussukalla?" Peppi on ehtinyt kiskaista omat asusteensa kokonaisuuteen ja Sylvia huokaisee silmiään pyöritellen, mutta vain mielessään. Kaukana on hänen kuvitelmansa Pepistä punaiset hiukset hehkuen viljapellon keskellä. Istuma-asennossakin olisi parantamisen varaa.
"Vaihdetaanpa mekkoa," Sylvia ehdottaa pian.

Hieman värikkäämpi mekko ilahduttiaa Peppiä. Hän unohtaa hetkeksi kameran pelleillen sohvan kanssa.


"Onpas minulla poikkeuksellisen puhtaat varpaat," tuumi Peppi varpaitaan heilutellen.



                                                          "Valloitan tämän vuoren!"


"The Winner! Punahuulivuori on minun!"


"Äh, en jaksa enää ja pissittää," Peppi askeltaa pitkin harppauksin kotioveaan kohti. Sylvia ja palkattu kuvaaja vilkaisevat toisiaan. Kuvista ei ole tullut Sylvian toiveiden mukaisia. Kerrassaan originelleja kylläkin.


Peppi luikahtaa Ilotalon vessaan. Hän on alkanut itse ja pyytänyt vieraitaankin kirjoittelemaan ja piirtämään vessan sermiin. Purkka-automaatinkin hän hankki vessan väripilkuksi ja ilahduttaakseen vessansa vierailijoita.
"Minun vessakin olisi aika magee ja erilainen tausta mekkokuvauksille. Täytyykin ehdottaa! "


Kun Peppi palaa Sylvian ja kuvaajan luo, häntä odottaa vielä kolmas mekko, johon Peppi ihastuu. Sen helma on repaleinen ja siinä on villiä vapautta. Sylvia on luvannut kuvauspalkkioksi Pepille yhden mekoista. Päätös ei ole punapäälle vaikea.
"Tällä mekolla lähdenkin koluamaan Espanjan Andalusiaa," hän päättää. Mekko jätetään Pepin onneksi kuvaamatta. Turha sitä on kuvata, kun se jää Pepille, eikä Sylvia haaveile mistään massatuotannosta vaan valmistaa nimen omaan yksilöllisiä, uniikkeja vaatteita.



Kaikista kuvista seuloutuvat nämä kaksi Sylvian ompelimon mainoskuviksi. 
"Peppimäisiä, värikkäitä ja taatusti erottuvia," toteaa Amanda Aurinkoinen Sylvialle, kun he eräs ilta teen äärellä kuvia katselevat. "Voit olla iloinen, että Peppi näyttää asialliselta kuvissa, eikä irvistele. Ei hänestä tiedä mitä olisi voinut keksiä! Ainakin poikkeat joukosta näillä kuvilla. Tämä voi olla sinulle onnenpotku!" Amanda kannustaa. Sylvia on epävarma mainoskuvien toimivuudesta hänen edukseen. Sen verran arvokas oli kuvaajapalkkio, ettei uusia kuvia otetakaan hetkeen.



Ilotalossa Peppi leikkii Snapchatillä ja miettii miten hauskoja kuvia he olisivat voineet Sylvian kanssa saada ihan ilman kallista valokuvaajaa. Ei toki niin laadukkaita, mutta taatusti omaperäisiä ja virkeitä, hulluttelevia sekä ajanhermolla olevia. Ehkä hän näyttää kuvakollaasin Sylvialle ja koettaa saada tämänkin vähän irrottelemaan. 


Pepin kasvoille nousee virne. Hän keksi idean, jolla ilahduttaa Sylviaa. Lesken elämään uusia tuulia!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Auris tarinoi: Blogisuunnittelua


Amanda, Sini, Orvokki, Ruusu ja Peppi ovat kokoontuneet kahveille nyt kun sää suosii, mutta meneillään on myrskyisä keskustelu siitä mitä blogiin oikein julkaistaan.

 Ruusun mielestä blogiin pitäisi kirjoittaa hänen mielipiteitä Liljojenlaaksosta ja kunnollinen elämänkerta. Kaikki muut ovat aivan hiljaa ja miettivät ehdotusta, mutta Peppi tekee hyvin selväksi ettei se onnistu. "Jaaha, vai että SINUN elämänkertasi? Ei todellakaan ethän sinä ole nähnyt mitään! Ja Liljojenlaaksosta ei saa hyvää juttua väkisinkään!" Peppi huudahtaa. Niinpä Ruusun ehdotus hylätään.
 Amanda ottaa suunvuoron ja alkaa selittää pitkää litaniaa joka blogiin julkaistaisiin. "Paljon virkistäviä ja raikkaita sisustusideoita, sen Pepin painajaisen jäljiltä blogi on vieläkin sekaisin! Meidän pitää rauhoittaa kaikkia lukijoita ihanilla meditaatiovinkeillä ja sillä miten hoitaa lapsia kunnolla." (tässä kohtaa Amanda vilkaisee Peppiä miettien Sikuriinaa). Vihdoin Amanda lopettaa. On hetken hiljaista ja sitten Sini hätkähtää: "Ai mitä? Hei tytöt se lopetti!" Siis Amandan ehdotuskin hylätään sillä perusteella, että kaikki lukijat kuolisivat tylsyyteen.
 Orvokki tahtoo jakaa elämäänsä Lukki Häminkäisen kanssa, mutta Sini toteaa selvästi ja suorasti, että blogista tulisi aivan liian siirappinen. Orvokki jää mulkoilemaan Siniä paheksuvasti.
 "No entäpä jos.." Peppi ottaa puheenvuoron. "Paljon matkustamista, kauhutarinoita, graffiteja ja seikkailuja." Kaikista muista se on loistava idea, mutta se hylätään, koska Amanda jää tuijottamaan Peppiä niin järkyttyneenä.
 Peppi tuhahtaa ja poistuu kakkupöydästä sanoen: "Torakatin ovat järkevämpää seuraa!"

 Vihdoin Sini joka ei ole paljoa puhunut ehdottaa:"Entäpä jos kirjoittaisimme siitä uudesta kahvilasta?" "Ai Kahvila Muratista?" Amanda kysyy hölmistyneenä ja jatkaa: "Onko se muka valmis?" "Pah! Ja sinä kutsut itseäsi sisustajaksi? Se on ostanut tarvikkeet kaupastasi jo viime jouluna! Se saatiin juuri valmiiksi ja nyt sinne on huimat jonot, koska kaikki Liljojenlaaksolaiset haluavat maistaa vohveleita, kermakakkuja, teetä, sydänleivoksia ja muuta sellaista." Ruusu tokaisee. "Niin no siinä oisikin ideaa.." Amanda sanoo hiljaa ja vaipuu ajatuksiinsa todennäköisesti miettien mitä juttuun kirjoitettaisiin.


 Orvokki huutaa Pepille joka istuu itsepäisesti joenrannassa: Peppiiii! Pidit siitä tai et kirjoitamme Muratista" "MITÄ!? Miksei MINULTA kysytty mitään? Kiinnostako lukijoita muka joku uusi TALO?" Peppi raivoaa. "Kyllä se on kiinnostavampaa kun vain lukea painajaisistasi ja siitä miten epäsivistyneesti kasvatat Sikuriina-raukkaa!" Sini rupeaa heti puolustelemaan ystäväänsä.

 Peppi huokaisee lannistuneena ja saapuu muiden seuraan. "No kai me voimme hauskaakin täällä pitää." Hän tokaisee ja hyppää veteen pulikoimaan. Muut seuraavat Peppiä rantaan ja istuvat vilvoittelemaan varpaitaan.
Pepin boa sihisee tyytyväisenä. Siitä on ihanaa kun keijut ja Peppi laskivat viimeinkin äänensävyä.
Hänestä olisi vain paras jos Alina ja Auris päättäisivät näin 'vaikeista' asioista...
Kuvat: Alina

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Auris kertoilee: Ruusu ja Lehti tapaavat Jekun ja Vintiön


Ruusu ja Lehti halusivat tutkia Liljojen Laakson heti läpikotaisin. Niinpä he lähtivät matkaan. Hetken lennettyään Ruusu huomasi pienen talon, jonka pihalla oli joku. Keijut piiloutuivat seinän taakse tarkkailemaan tilannetta.


 Pihalla oli kummallisen näköinen olento. Se hyppi, pomppi ja lauleskeli! Ruusu ja Lehti eivät olleet koskaan nähneet mitään niin kaunista, erityisesti Ruusu mieltyi tähän olioon.



Olento käveli kaunista tietä pitkin jota reunustivat omenat. Ruusu ja Lehti tajusivat että olento oli lähdössä jonnekin, joten he päättivät toimia nopeasti....


 ....Ruusu ja Lehti hyppäsivät esiin piilostaan. Meteli hiukan säikäytti oliota, mutta se rauhottui nopeasti.


 "Hei minä olen Ruusu ja tässä vieressäni on Lehti. Onko sinulla nimeä?" Olio tapitti Ruusua pienillä mustilla silmillään ja sanoi lopuksi: "Minä olen Vintiö, hyyyyyyvin jekutteleva tapaus!"


Samalla kun Vintiö, Ruusu ja Lehti esittäytyivät talon sisälle heräsi eloa. Sielläkin nimittäin oli henkilö!


Kuullessaan Ruusun ja Lehden äänet se alkoi pomppia vimmatusti hännällään!


Olento ryntäsi ikkunaan katselemaan kuinka Ruusu paijasi Vintiötä. Se kuuli myös Lehden voivottelun: "No voi voi nyt Ruusulla on lemmikki, kun Vintiö siihen suostui, kenet MINÄ saan?!" 


Samassa Lehti kuuli oven vieressään narahtavan. Sieltä kurkisti oravan näköinen olento, joka otti tassuillaan kiinni Lehden olkapäästä ja sanoi: "M-minä olen Jekku j-ja olen hyyyyvin j-jekutteleva tapaus. A-ajattelin jos s-sinä ta-tahtoisit ol-lo-olla omistajani!



Lehti katsoi Jekkua hellästi ja sanoi: "Ei mitään hätää. Totta kai olen omistajasi!"


 Vintiökin oli riemuissaan kun hänen ystävänsä oli saanut omistajan.


 Siinä koko poppoo sitten istuskeli ja jutusteli.


 Lehti kahmaisi Jekun syliinsä ja alkoi kertoa miten he olivat saapuneet Liljojen Laaksoon.


 Ruusukin alkoi kertoa Vintiölle tarinaa Pepin pitämästä discosta!


Kun Ruusun ja Lehden oli aika lähteä Vintiö ja Jekku tulivat hyvästelemään keijut talonsa eteen!!!!


Lopuksi Ruusu antoi Vintiölle vielä pusun! (Oikeasti Ruusu sopi Vintiön kanssa siitä että Jekku auttoi Vintiön kanssa Ruusua ja Lehteä jekuissa!)


Kulisseissa:

Auris lavastuspuuhissa. Hän oli löytänyt upean keijutalon kirpputorilta. Miten huikea kuvaustausta ja -miljöö! Jeee!
   
 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Keijupölyä toimistossa

Kuten Pepin päivityksistä on käynyt ilmi, keijut ovat kovin liikekannalla. Mitä he puuhaavat? En vielä kaikkea ole saanut selville (ehkä Auris tietää jotakin enemmän kuin minä), mutta ainakin yksi päivä he tulivat toimistopäivääni salaa mukaan. Sieltä ne putkahtivat laukusta kujeilemaan! 


Sini Kello, Orvokki Aurinkoinen, Ruusu ja Lehti pelmahtivat ihmettelemään mitä kummaa koneen äärellä tihrustan. 


Lehti laskeutui kukkaruukun reunalle, josta oli hyvä näkyvyys niin koneelle kuin ovellekin.


Ruusu lenteli innoissaan olkapääni tasolla kurkkien ja udellen.


Orvokki valjasti hiiren ratsukseen.



Lopulta Orvokki...


ja Sini saivat tarpeekseen toimistoelämästä. Jouduin alati heitä varoittelemaan, etteivät tulisi nähdyiksi (ihmisten satuihin, taikaan ja fantasiaan uskomisen valtakunta aikuisiällä voi olla visusti lukitun portin takana, jota vahtii vallihaudan uumenissa salamyhkäiset krokotiilit. Keijujen näkeminen voisi horjuttaa heidän tarkkaan luotua maailmankäsitystään ja sekoittaa heidän käsityksensä kuivakasta, tarkasti aikataulutetusta ja strukturoidusta elämästä. Toisaalta, mistäpä minä mitään tiedän toisten sisäisistä maisemista? Käsitykseni perustuu löyhästi havaintoihin miten jotkut aikuiset reagoivat, jos otan puheeksi jonkin mielikuvitukseen liittyvän tai intoilen vaaleanpunaisesta, glittersilmäisestä tiikeripehmolelusta. Välillä kohtaan ilokseni sukulaissieluja).


Käsky oli kova. Keijut sujahtivat takaisin laukkuuni ja minä sammutin koneen ja lähdin elämään ihanaa arkeani rakkaitteni kera. En voi muuta kuin kiittää näitä kujeilijoita. Kummasti elämässä on alati satua ja taikaa. Vaikka välillä epäilen, että nämä pikkuepelit vääntelevät kelloja. Miten on nyt jo pari viikkoa tuntunut siltä, että herään väärään aikaan ja lapsetkin ovat harvinaisen pirteitä iltasella? Välillä töissä aika ei edisty. Keijut! Mutta yhdestäkään en luopuisi. <3