Peppi muistelee (VAROITUS: sisältää kuvia käärmeistä ja hämähäkeistä. Katso omalla vastuulla!)

Liljojen Laaksossa on ollut hiljaista. Keijut ovat puuhanneet jotakin milloin missäkin. Olleet kovin kiireisiä ja liikekannalla. Peppi on hoitamassa Amanda Aurinkoisen kaneja ja puutarhaa. Myös Karlos Krokotiili on yhä pihalammen valtiaana.

Onko elämä muuttunut liian yksitoikkoiseksi Pepille maalle muuton jälkeen? Elääkö Peppi silkkaa yksinhuoltajan elämää? Peppi ei kyllä edelleenkään miellä itseään lapsiperheelliseksi. Hän elelee eläinlaumansa kanssa Sikuriina sen osana.

"Ääh, missä ne keijun penteleet luuraavat? Kaipaan niiden siipien räpistystä," puuskahtaa Peppi itsekseen. Hän katselee Amandan pientä puutarhaa, sallii itsensä istahtaa alas ja nauttia auringon lempeästä silityksestä. Hän vajoaa muistelmiinsa seikkailuistaan viidakoissa.

Pepille luonnossa kulkeminen on aina ollut yhtä luontevaa kuin kaupungissakin. Tosin eläinten kanssa on helpompi monesti olla kuin ihmisten. Pepin omintakeinen logiikka ja uniikki elämä eivät ole auttaneet Pepin sosiaalisuutta. Hän on erilainen. Peppi kiehtoo, hämmentää, pelottaakin, ilahduttaa, riemastuttaa ja joitakin säälittää. Itse hän piut paut välittää ja mennä porskuttaa tyylillään, toki välillä pysähtyen ihmettelemään maailman menoa. Kuten sitäkin miksi ihmiset luovat muotteja, joihin tulisi ahtautua. Muotit eivät tuo onnea. Ehkä näennäistä turvaa, mutta sisällä saattaa jäytää kaiherrus, selittämätön kaipuu ja ahdistus. Sen Peppi on saanut maailmalla oppia ihmisiin tutustuessaan. Pepin huolettomuus ja vapaus ärsyttävät joitakin (muotteihin ahtautuvia) kanssasisaria. Mutta juuri nyt Peppi istuu puutarhassa muistellen luontoa ja eläinkohtaamisia.

Ikimuistoisimpia hetkiä Peppi koki jättiliskon kanssa, joka suhtautui Peppiin koiran kaltaisesti. Varovaisen uteliaasti ja lopulta rapsutusta kaivaten.

Erilaiset kummistussirkat onnistuvat aina yllättämään ulkomuodollaan ja naamioitumiskyvyllään. Onneksi ne ovat rauhaa rakastavia ja luottavat kykyynsä näyttää tikulta, lehdeltä tms.

Brasilian sademetsässä jopa Peppi hätkähti, kun vaelluksellaan kohtasi tämän karvajalan. Lähtiessään peruuttamaan eläimen luota, Pepin jalka takertui lintuhämähäkin seittiin, jolloin monijalkainen otus tunsi värähdyksen ja kääntyi sukkelasti ympäri. Onneksi hämähäkki empi hetken, jolloin Peppi ehätti karkuun.

Aasian sademetsissä vaeltaessaan Peppi kohtasi monenmoista, mutta nämä jättiläiskuristajakäärmeet olivat omaa luokkaansa! Niin suuria, että hentoinen Peppi olisi käynyt niille ravinnosta.

Peppi lähestyi niitä varoen.

Jätit ymmärsivät Pepin rauhanomaisen lähestymisen. Pepin onneksi ne myös vaikuttivat lekottelevan sulattelemassa aterioitaan.

Peppi pääsi jopa silittämään toista käärmeistä.

Hetkellinen yhteisymmärryksen kokemus eläimen kanssa jättää jälkensä sieluun asti.

Rohkea punapää muistaa myös rauhaisan vaelluksen, jonka reitti oli haastava, mutta lumoavan kaunis. Hän muistaa, kuinka oli kulkenut reittiä jo hyvän tovin ja istahti nauttimaan metsän kihisevästä äänimaailmasta puunrunkoon nojaten. Hän kuunteli kaskaiden vilkasta, moottorisahamaista konserttia, katseli alati muuntuvia varjoja kevyen tuulen tanssittaessa puunlatvoja. Luonnossa aika katoaa, ei ole kiirettä. Sielu lepää, mieli tyyntyy. Jopa Pepillä!

Lopulta Peppi nousi energisenä ylös ja alkoi kiivetä.

Kiipeileminen on aina Pepille mieluisaa. Metsästä näyttäytyy uudet puolet, kun nousee korkeammalle.

Aurinkokin yltää leikittelemään paremmin Pepin iloisilla kasvoilla.

"Miten upeaa eläminen onkaan," Peppi muistaa ajatelleensa.

Reitti muuttui entistä haastavammaksi. Joka askel tuli olla tarkkaan harkittu tai liukkaan leväinen ja sammaleinen jalanalus pääsi yllättämään.

Näköalat palkitsivat ja vesiputous kohisi korvia huumaavasti.

Peppi päätyi vesiputouksen alalammikoille. Hyinen vesi vilvoitti ihanasti vaelluksesta uupuneita jalkoja. Vedessä näkyi sammakoiden nuijapäitä ja rapuja, jotka havittelivat saksillaan nippaista veteen ilmaantuneita varpaita.

Lopulta Peppi päätyi huutamaan elämän riemuaan vesiputouksen pauhun kanssa kilpaa. Sitten hän pulahti veteen. 

Kun Peppi havahtuu muistoistaan, hän päättää lähteä kiipeilemään. Lähikallioille ja puihin, saamaan perspektiiviä ja helpottamaan sisäistä levottomuuttaan. Ehkäpä olisi aika myös katsella lentolippuja jonnekin...