Lemmikkieläin lajiltaan ihmislapsi

Ilotalolla työ jatkuu. Sakari on aloittanut katon remontoinnin. Amandan kanssa he saapuivat talolle.

"Moikka Peppi! Mitä sinä puuhaat ja missä Sikuriina on?" Amanda on hieman huolestuneena seurannut Pepin tapaa hoitaa lasta. Hän pitää Pepistä kovasti, mutta ei aina ymmärrä punapään ajattelutapaa. 

 "Heippa! Kiva nähdä teitä jälleen. Katon väri minua mietityttää. Olisi pitänyt valita vaikka sinisen eri sävyt. Tai keltaisen. No, valittu ja tehty. Siitä tulee silti hyvä ja tärkeintä on, että on katto pään päällä," Peppi toteaa positiiviseen tapaansa.

 Amanda hätkähtää tajutessaan, millä Peppi istuu.
"Peppi, mikä tuo on millä istut?"
"Oih, se on tämmöinen joku ihme designsohva, mutta minusta se sopii täydellisesti Ilotaloon. Ajattelin laittaa sen tulevaisuudessa tuonne puutarhaan sisäänkäynnin luo," Peppi selittää innoissaan.
"Eikös joku voi, tuota kröhöm, käsittää hitusen väärin, jos talon nimi on Ilotalo ja heti aidan luona vielä tuollainen sohva," Sakari mutisee hämmentyneenä. Hänestä Peppi on yksinkertaisesti hämmentävä.
"Miten niin? Tämähän juurikin alleviivaa talon nimen. Iloiset, hymyilevät huulet ja niille voi vielä istua! Täydellistä!" Peppiä ei niin vain hetkauteta, eikä hän yksinkertaisesti vain näe asiaa, kuten moni muu.

 Pepin lempijalkineet ovat ihan luojan luomat, omat räpylät, mutta seuraavaksi tulee sammakkokumisaappaat.

 "Sikuriina on sisällä. Ai niin, se unohtui sinne. Sain inspiraation kesken sähköpostittelun ja tulin valokuvaamaan," Peppi kohauttaa harteitaan huolettomasti.
"Ei ole hyvä jättää Sikuriinaa yksin. Hänhän voi vaikka satuttaa itsensä," Amanda sanoo hyväntahtoisesti.

 "Ei mitään hätää! Se oli niin kovalla konttailutuulella, että laitoin sen tuolin jalkaan käsiraudoilla kiinni. Siinä se ihmetteli rullaluistimiani, joten eiköhän se ole ihan kunnossa."
"Peppi voi hyvät keijupölyt sentään," Amandan tuohtuu.
"Voi Amanda! Mitä nyt," Peppi katsoo hämmentyneenä Amandaa, joka hengittää syvään ja rauhoittaa itsensä.
"Peppi-kulta. Lasta ei voi sitoa liekaan, kuin vuohen. Käsiraudat, voi kamalaa. Nyt mennään heti katsomaan Sikuriinaa ja otat lapsen irti raudoista. Toin mukanani potan, kun viimeksi kerroit miten Sikuriina sotkee lattioita."
" Anteeksi. En vain ymmärrä miksi en voi sitoa Sikuriinaa kiinni. Sehän on vain sen turvaksi. Potta? Ahaa. Hmmm. Mielenkiintoista," mutisee Peppi , kun Amanda porhaltaa sisälle Lyyli-koira etunenässä.

Peppi on nykyaikainen nainen, ainakin mitä tulee viestintävälineisiin. Maailmaa kiertäneenä hänellä on laaja ystäväpiiri, joihin on tärkeä pitää yhteyksiä yllä ja ladata kuvia nettigalleriaan.

"Kaikkea sitä elämässä näkeekin. Viehättävä, suuri sydäminen, hullun hauska Peppi sitoo lapsen käsiraudoilla tuolin jalkaan. Oho," pohtii Amanda.

 Siellähän se Sikuriina ihmettelee rullaluistimia käsiraudoissa. Lyyli ryntää pusuttamaan lasta riehakkaasti.

Peppi katselee oven raosta Amandaa, joka kyykistyy Sikuriinan puoleen hellästi jutellen.
"Mitä minä taas tein muka väärin," Peppi pohtii päätään pudistellen.

 "Istuhan koneellesi ja googleta lapsen kehitys, vauvan hoito jne. Sinä moderni naisenhupakko, ihme ettet ole sieltä apuja katsonut," komentaa Amanda ja auttaa Sikuriinan potalle. " Minä opetan Sikuriinaa tekemään hädät potalle ja se tarvitsee siinä apuasi jatkossa. Vaipat on myös keksitty."
"Vaipat?" Peppi istuu koneelle ihmeissään. Niitä hän ei muistanutkaan. Ne olivat kätevät herra Tossavaisenkin kanssa!

Amanda hoivaa hellästi Sikuriinaa, joka on hänestä käsittämättömän kiltti, rauhallinen ja iloinen pieni olento. Helpompi, kuin aikoinaan keijulassa hänen hoitamat keijupienokaiset.

Amanda neuvoo vielä Peppiä ja auttaa löytämään hyvät sivustot. Amanda lähtee putiikilleen ja jättää Pepin lukemaan uusimmasta "lemmikistään" raakaa faktaa ja myös "harrastajien kokemuksia", kuten Peppi asian ilmaisee.

"No huh huh, mihin olenkaan itseni sotkeunut," Peppi puuskahtaa. "Olisi tuo otus saanut jäädä, jos tämän olisin tiennyt. Äiti sitä, äiti tätä, isi sitä ja isi tätä. Minä en ole, enkä tule olemaan äiti. Vaippoja, hampaita, uhmaikää, kouluja, leluja, kasvukäyrää, vesirokkoja ja vaikka mitä." Peppi totesi, että joistakin tiedoista oli hyötyä, mutta monessa asiassa tieto lisäsi tuskaa. Niinpä Peppi päätti elää päivän kerrallaan Sikuriinan kanssa. Ihmislapsi, tuo eläimistä vaativin ja pitkäikäisimpiä. Osan tiedosta Peppi surutta deletoi mielestään ja päätti olla vaivaamatta päätän liikaa.
"Enköhän selviä omalla logiikallani vastaisuudessakin. Jos en selviä, etsin Sikuriinalle uuden kodin tai palautan sen Afrikkaan, " Peppi päättää.

Sillä aikaa Sakari kiipesi katolle jatkamaan työtään. Ilotalossa savottaa riittää vielä hyväksi toviksi.

 Lähes puolet katosta on valmis. Ikkunan puitteita puuttuu ja sisällä on vielä pientä hiomista. Terassin katos uupuu kokonaan, terassin lattiapinta pitäisi vielä päättää jne. Ei se Sakari vielä Pepistä eroon pääse, vaikka välillä niin toivookin ja toisena hetkenä taas lumoutuu Pepin riehakkaasta eloisuudesta.

Peppi muistaa sisällä, miten viisaasti hankki polkupyöränkin. Siinä on etukori Sikuriinan kuskaamiseen!

Kaiken karvaiset kaverit

Kuten Pepin lapsuudesta voi päätellä, on hänen sydämessään aina paikkansa eläimille. Onhan hän jakanut Huvikummun pikkuapinan ja hevosen kanssa, joten kyllä niitä Ilotaloonkin mahtuu.

 Matkalla Afrikasta Sikuriinan kanssa tänne pohjolaan, käväisivät he Pepin tuttavan luona italiassa, Comojärven huikeissa maisemissa. Sieltä Pepin mukaan lähti tiibetinvuohi sekä hassu sekarotuinen piski, suurisydäminen katukoira Lyyli. Nuo kaksi olivat kerrasaan erottamattomia ja ovat sitä edelleen.

Riehakas Lyyli jaksaa touhuta myös Sikuriinan kanssa ja erityisesti pesee milloin minkäkin tahrimaa lasta. Kun kodissa on lemmikkejä, eläintovereita, niille pätee samat säännöt, kuin ihmisillekin. Näin Peppi on asian päätellyt. Niinpä vuohta ja koiraa voi odottaa näkevänsä aivan missä vain. Pepistä Lyyli on oiva apu ketteryytensä ansioista. Sen lisäksi, että se putsaa Sikuriinan kasvot ja kädet, se myös hypähtää tuolin/sohvan kautta pöydälle ja putsaa oivasti muruset ja yliläikkymät. Peppi kutsuukin Lyyliä monesti parhaimmaksi siivousvälineekseen. Joskus Peppi saattaa tarkoituksella läikytellä herkkuja, jotta Lyyli auttaisi siivoamisessa. Riehakas koira myös pölyttää hyvin paikkoja. Pepistä ylisiisti koti on vaarallisempi paikka bakteerittomana, kuin bakteereja ja pölyä sisältävä koti. Hän uskoo pysyvänsä terveenä altistuessaan alituiseen vaikka mille.

Sikuriina

Pepin elämä on muuttunut kovasti sitten lapsuusvuosien, ainakin jos ajattelee Pepin nykyisiä lemmikkejä. Pepin rakas toveri lapsuudessa oli herra Tossavainen, oravasaimiri (Saimiri sciureus). Tuo hassu apina matkusti Pepin mukana maailmalla, kunnes he saapuivat Etelä-Amerikkaan. Brazilian sademetsässä herra Tossavainen päätti, että olisi jo korkea aika hänenkin maistaa todellista saimirielämää. Tossavainen tapasi kerrassaan viehättävän lajitoverin ja hylkäsi Pepin siltä istumalta. Peppi ymmärsi täysin herra Tossavaista ja hyvillä mielin nuo ystävykset erosivat. Pepin matksutelukin helpottui huomattavasti!

Pepin hevonen, Pikku-Ukko, jäi Annikan hoiviin Pepin ja herra Tossavaisen lähdettyä maailmalle. Koska Pikku-Ukko ei ollut enää mikään varsa, Annikan hellässä huomassa se siirtyi nukahtaen Huvikummun verannalle ikuisille niityille.

Ilotalon verannalla istuu pikkuinen, tumma hahmo. Se on Sikuriina. Peppi oli vain muutama kuukausi sitten Ukkeli ja Akkeli Nukkeleiden luona Afrikassa vapaaehtoistöissä. Eräänä päivänä he etsivät sokeriruokopeltojen keskeltä orpoa norsun poikasta, kun Peppi lähes astui Sikuriinan päälle. Joku oli hylännyt vauvan pellolle. Ukkelin ja Akkelin mielestä siinä oli Pepille oiva "projekti". He ajattelivat salaa mielessään, että kenties viimein Peppi aikuistuisi ja ottaisi vastuuta, rauhoittuisi ja perustaisi kunnon, normaalin kodin ja perheen.

Peppi taas katseli pientä vauvaa ja tuumasi, että miten paljon vaikeampaa sen hoitaminen muka olisi, kuin herra Tossavaisenkaan. Vähänhän vauva näytti gorillanpoikaselta. "Kädellisiähän me olemme kaikki," tuumasi Peppi ja otti vauvan mukaansa. Nukkelin pariskunta hyvästeli toiveikkaina, mutta huolissaan Pepin ja vauvan. Pepin tyyli olla lapsen kanssa oli perin merkillinen.

Koska nyytti löytyi sokeriruokopellolta ja Pepin yksi monista nimistä on Sikuriina, hän päätti lahjoittaa nimensä lapselle. "Sinulle se sopii paremmin, kuin minulle. Minä olen ennemmin Pippuriina tai Chiliina. Kissanminttukin on parempi, kuin Sikuriina. Minussa ei ole mitään sokerista,"naurahti Peppi. Niin alkoi tuon kummallisen parin yhteiselo.

Pepillä on monen mielestä pelottavan omintakeinen tyyli olla äiti ja kasvattaja, mutta tietysti on! Peppi ei miellä itseään äidiksi, eikä Sikuriinaa vauvaksi. Hänelle Sikuriina on yksi eläin muiden joukossa.

Kuka oon, joko arvaat sen?

Peppi Pitkätossun poncho on talonmyyjän taitava tekele, joka on, kuin tehty Pepille. Itse nukke on kauan havittelemani Heidi Otti:n uskomattoman suloinen lelu. Hintansa väärti.

Eihän noista leteistä, punaisesta hiusväristä ja talon värikkyydestä voi varmaankaan erehtyä? Liljojen Laakso on saanut kunnian olla aikuistuneen Peppi Pitkätossun seuraava asuinpaikka! Sakari Hirvi ja Amanda Aurinkoinen auttavat Peppiä talorahjuksen remontissa. Muut kyläläiset eivät oikein tiedä miten Peppiin suhtautua. Aikuistunut Peppi on aivan yhä anarkistinen, kuin lapsenakin. Paljain jaloin, letit heiluen hän kulkee kylän teitä. Miehet katsovat Peppiä ihaillen ja sekös hameväkeä ärsyttää entisestään. Tuollainen humsantuusa naikkonen, jonka lapsuudesta kaikki ovat lukeneet, muuttaa pieneen tuppukulään ja on aivan yhtä lapsekas, iloinen ja kehtaakin kävellä niin sinut itsensä kanssa oloisena! Tuollainen heitteille jätetty, varmasti traumatisoitunut ihminen! Ja miten siitä Pepistä onkin voinut kasvaa noin kaunis? Vartalokin on sorja, mutta ihmekös tuo, kun ei taida ruokaa osata valmistaa. Kuka hänelle olisi neuvonut? Voi voi, miten pikkumaista ja millaisia yleistyksiä. Kuka tietääkään mitä kaikkea Peppi on lapsuuden jälkeen puuhaillut? Ehkäpä salat  alkavat hiljalleen valoittua.

Koska talon rahjus ei ole Huvikumpu, on Pepin keksittävä sille uusi nimi. Alkuperäistä Huvikumpua asuttaa Pepin lapsuuden ystävätär Annika perheineen.

Tällaisessa vaiheessa on Pepin koti Liljojen Laaksossa. Sakarilla ja Amandalla on ollut työtä auttaa omalaatuisesti ajattelevaa punapäätä unelmakodin luomisessa.

Keittiö on tällaisessa vaiheessa. Pöytä on jatkettava, joten siinä on tilaa toteuttaa monenmoista hanketta. Koska keittiössä syödään, voi myös hätä yllättää. Sen tähden Pepistä oli ehdottoman tärkeää, että wc on lähellä. Samalla pöntöltä voi rupatella vieraiden kanssa ja viihdyttää näitä. "Kunhan ei pierukilpailulla," pohti Amanda ja sai sentään perusteltua sermin käytön vieraiden mahdollisella häveliäisyydellä.

Koska uni maistuu tunnetusti ruokailun jälkeen, tulee lepotilan olla lähellä. Keittiön vieressä onkin Pepin unihuone. Koko huone on täytetty muhkealla patjalla seinästä seinään ja kasalla tyynyjä. Eipä kukaan tipu sängystä ja miten hauskaa tuollaisessa huoneessa on olla tyynysotaa!

Yläkertaan tultaessa avautuu rapuista aula. Se on Pepin mielestä oiva ulkoiluhuone. Peppi pitää lämpimästä, joten huoneessa voi kuvitella olevan ainainen kesä! Sinne on tulossa valkoinen puutarhakeinu ja hiekkalaatikko, tietysti.

Talon ainoa äkkiseltään normaalin näköinen huone on kylpyhuone. Se muistuttaa Peppiä hänen Pariisin ajastaan. Vaikka Peppi pitää ekologisesta ajattelusta, hän tahtoi kylpyammeen. Sehän on paras paikka pestä astiat, pyykit ja itsensä. Ei tarvitse turhaan vesipistettä keittiöön! Kylpyhuoneesta avautuu ovi pienelle parvekkeelle, jossa voi pyykkejä kuivatella sekä astioita ja herra ties mitä kaikkea. Kyllä Peppi keksii!

Kun Peppi istuu terassillaan, katselee taloon tulevia värejä, hengittää raitista maalaisilmaa ja katsoo yhtä talon muista asukkaista, hän tuntee ilon kuplivan sisällään.
"Sepäs se. Ilotalo. Se on tämän talon nimi," Peppi päättää. Mitähän siitä nimestä mahtavat kyläläiset pitää?

Kaikki on vinksin vonksin

Myönnän: miniatyyrit ovat olleet taka-alalla. Nyt on vain sellainen aika. Elämä on tehnyt yllätyksiä pitkin vuotta, joten minkäs teet. Liljojen Laakso saattaa myös pienentyä yhdellä talolla. Katsotaan. Haaveilemani nukkekotihuone on aivan samassa tilassa, kuin aiemmin. Vuodatus otti ja kadotti kaikki kuvat. Gert-karhu katosi. Minne kummaan? Sitä ei tunnu kukaan tietävän. Lama ja muutama muukin yllätys kiristävät talouttani ja lupasin itselleni keväällä, etten vuoteen osta mitään nukkekoteihin. AIka hyvin on lupaukseni pitänyt, pari pienen pientä poikkeusta lukuun ottamatta.

Koska Liljojen Laaksoon selvästi kaivattiin pientä piristysruisketta, on sellainen kehkeytymässä. Olisin uuden asukkaan tahtonut esitellä toisella tapaa, mutta aika ei nyt annan myöten kuvata alkuperäisen ajatuksen mukaan. On kiva päästä päivittämään tätä onnettomana hiljaiseloa viettänyttä blogiani.

Kaikki alkoi viime tammikuussa, kun huomasin huutonetissä tämän talon:

Se on GreenLeafin Arthur. Se oli tässä näkyvässä kunnossa, osin kasattuna ja laitettuna.

Innolla aloin maalata ja laudoittaa talon ulkopintaa. Tämän talon asukas ei värejä kaihda ja niitä kipeästi kaipasinkin talven keskelle!

Ihana talonmyyjä antoi mukaani mm. lautoja ja asukkaalle pientä kivaa, jotka esittelen tuonempana. Huomasin myös, että oivan lautapinnan saa erilaisten pahvipakkausten pahvista. Leikkelin ja liimasin kiiltävän pinnan vaneria vasten, jolloin karheampi pinta imi maalin tasaisesti. Katto, ikkunanpielet, terassin kaiteet ja muut korsiteet puuttuvat, mutta asukkaat jo nautiskelevat terassista. Kuka kumma onkaan tuo puna- ja lettipäinen naikkonen?

Schleichin viemää

Hei hellurei ja ihanaa kevättä, runsaasta koivun siitepölystä huolimatta! Palaan ajassa taaksepäin ja esittelen yhden hurahduslisän. Kaikki alkoi oikeastaan tästä pahkasikapossusta. Se hurmasi Schleichin hyllyssä ja katselin niitä muitakin, eritoten afrikkalaisia eläimiä.

Sitten tuli tämä afrikkalainen pienoismaailma joululahjaksi kaveripariskunnalta 2010. Ukkeli ja Akkeli Nukkeleille oli saatava koti.

Viime jouluna sain tämän Schleichin eläinsairaalan sulholtani lahjaksi. Se on täydellinen Nukkeleiden tarpeisiin. He pyörittävät matelija- ja sammakkoeläinkenttätöiden lisäksi kotonaan luonnonvaraisten eläinten hoitolaa. Talon takana on karsinoita.

Etupihalla veranta ja ikkunoissa hurmaavat luukut suojaavat keskipäivän paahteelta.

Nukkeleiden etupihalla käyskenteleekin jo tuo orpo possu, kirahvi ja lauma surikaatteja, jotka siellä asustelivat jo ennen Nukkeleita.

Hoidossa on jo isosarvikuono, virtahepo ja pihalla tekevät tuttavuutta orpo elefantin poikanen ja komea hampainen uros.

Pikkuhiljaa täytyy sisustaa Nukkeleille koti tuohon sisäpuolelle. Sinne täytyisi mahduttaa kunnon pöytä tietokoneelle, muutamia terraarioita matelijoille. Sänkynä voisi toimia riippukeinu, jos sellaisen saan kauniisti ruuvattua muoviseiniin... Täytyy myös opetella leikkimään katon kautta, vaikka Afrikassa tapahtuukin eniten ulkona. ;o)

Nukkelit nauttivat eläimiä kuhisevasta, hikisestä ja seikkailun makuisesta elämästään Afrikassa.

Mikäpä siinä, kelpaisi se minullekin. ;o)

Askel kohti unelmaa

Niin se päivä koitti. Päivä, jota Katariina Kisuli oli odottanut kovasti. Amanda opettaa häntä leipomaan! Näinköhän Katariina oppeja tarvitsee? On aika taitava tassuinen kisu ilman keijuakin. Ehkäpä hän paremminkin kaipaa itsetunnon vahvistusta.

Ensimmäiseksi Amanda ja Katariina pyöräyttivät suloisen kuivakakun herkullisella kuorrutuksella. Siitä he jatkoivat vaaleanpunaisten keksihahmojen teolla. Katariina nautti. Kerrankin rauhaa ja aikaa keskittyä vain ja ainoastaan leipomiseen. Oli viisas ratkaisu tavata Amandan pikkumökin rauhassa. Ei roikkunut pentuja helmoissa. Kissaäidin omaa laatuaikaa!

Tiskipöydällä koristelua odotti pellillinen keksejä ja herkulliset leivonnaiset houkuttivat tuoksullaan ja kauniilla ulkomuodollaan. Amanda nautti Katariinan seurasta ja leipurin taidoista.

"Näinköhän mitään uutta osaan opettaa Katariinalle," tuumi Amanda leivonnaisia katsellen samalla, kun valmisti herkulliset kaakaot.

Pian olikin aika maistella päivän tuotoksia.

Katariina istahti sohvalle tyytyväisenä ja lipitti makoisaa kaakaota, jota Amanda oli vahvistanut mansikkakermavaahdolla ja ripauksella itsetunoa vahvistavaa taikaa. Aivan hippunen vain!

"Voi Amanda miten ihana päivä! Kiitos suunnattomasti! Täytyy myöntää, että leivonnaiset eivät ole lainkaan hullumpia! Lähikaupungin kondiittorin herkut ovat perin kuivakoita ja mauttomia näihin verrattuna." Katariinan nappisilmät loistivat ja unelma tuntui olevan jo lähes toteutunut. "Katariinan konditoria, Kisun nisut, Karvatassun herkut...," Katariina pohti nimivaihehtoja mielessään katse kaukaisuuteen tuijottaen. Amanda oli iloinen ystävänsä puolesta. Unelmat on tehty toteutettaviksi!

(Tosi elämän taikuri on valmistanut nämä herkut. Sydämellinen kiitos hänelle! <3 )