keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lemmikkieläin lajiltaan ihmislapsi

Ilotalolla työ jatkuu. Sakari on aloittanut katon remontoinnin. Amandan kanssa he saapuivat talolle.


"Moikka Peppi! Mitä sinä puuhaat ja missä Sikuriina on?" Amanda on hieman huolestuneena seurannut Pepin tapaa hoitaa lasta. Hän pitää Pepistä kovasti, mutta ei aina ymmärrä punapään ajattelutapaa. 


 "Heippa! Kiva nähdä teitä jälleen. Katon väri minua mietityttää. Olisi pitänyt valita vaikka sinisen eri sävyt. Tai keltaisen. No, valittu ja tehty. Siitä tulee silti hyvä ja tärkeintä on, että on katto pään päällä," Peppi toteaa positiiviseen tapaansa.


 Amanda hätkähtää tajutessaan, millä Peppi istuu.
"Peppi, mikä tuo on millä istut?"
"Oih, se on tämmöinen joku ihme designsohva, mutta minusta se sopii täydellisesti Ilotaloon. Ajattelin laittaa sen tulevaisuudessa tuonne puutarhaan sisäänkäynnin luo," Peppi selittää innoissaan.
"Eikös joku voi, tuota kröhöm, käsittää hitusen väärin, jos talon nimi on Ilotalo ja heti aidan luona vielä tuollainen sohva," Sakari mutisee hämmentyneenä. Hänestä Peppi on yksinkertaisesti hämmentävä.
"Miten niin? Tämähän juurikin alleviivaa talon nimen. Iloiset, hymyilevät huulet ja niille voi vielä istua! Täydellistä!" Peppiä ei niin vain hetkauteta, eikä hän yksinkertaisesti vain näe asiaa, kuten moni muu.


 Pepin lempijalkineet ovat ihan luojan luomat, omat räpylät, mutta seuraavaksi tulee sammakkokumisaappaat.

 "Sikuriina on sisällä. Ai niin, se unohtui sinne. Sain inspiraation kesken sähköpostittelun ja tulin valokuvaamaan," Peppi kohauttaa harteitaan huolettomasti.
"Ei ole hyvä jättää Sikuriinaa yksin. Hänhän voi vaikka satuttaa itsensä," Amanda sanoo hyväntahtoisesti.

 "Ei mitään hätää! Se oli niin kovalla konttailutuulella, että laitoin sen tuolin jalkaan käsiraudoilla kiinni. Siinä se ihmetteli rullaluistimiani, joten eiköhän se ole ihan kunnossa."
"Peppi voi hyvät keijupölyt sentään," Amandan tuohtuu.
"Voi Amanda! Mitä nyt," Peppi katsoo hämmentyneenä Amandaa, joka hengittää syvään ja rauhoittaa itsensä.
"Peppi-kulta. Lasta ei voi sitoa liekaan, kuin vuohen. Käsiraudat, voi kamalaa. Nyt mennään heti katsomaan Sikuriinaa ja otat lapsen irti raudoista. Toin mukanani potan, kun viimeksi kerroit miten Sikuriina sotkee lattioita."
" Anteeksi. En vain ymmärrä miksi en voi sitoa Sikuriinaa kiinni. Sehän on vain sen turvaksi. Potta? Ahaa. Hmmm. Mielenkiintoista," mutisee Peppi , kun Amanda porhaltaa sisälle Lyyli-koira etunenässä.


Peppi on nykyaikainen nainen, ainakin mitä tulee viestintävälineisiin. Maailmaa kiertäneenä hänellä on laaja ystäväpiiri, joihin on tärkeä pitää yhteyksiä yllä ja ladata kuvia nettigalleriaan.


"Kaikkea sitä elämässä näkeekin. Viehättävä, suuri sydäminen, hullun hauska Peppi sitoo lapsen käsiraudoilla tuolin jalkaan. Oho," pohtii Amanda.


 Siellähän se Sikuriina ihmettelee rullaluistimia käsiraudoissa. Lyyli ryntää pusuttamaan lasta riehakkaasti.


Peppi katselee oven raosta Amandaa, joka kyykistyy Sikuriinan puoleen hellästi jutellen.
"Mitä minä taas tein muka väärin," Peppi pohtii päätään pudistellen.


 "Istuhan koneellesi ja googleta lapsen kehitys, vauvan hoito jne. Sinä moderni naisenhupakko, ihme ettet ole sieltä apuja katsonut," komentaa Amanda ja auttaa Sikuriinan potalle. " Minä opetan Sikuriinaa tekemään hädät potalle ja se tarvitsee siinä apuasi jatkossa. Vaipat on myös keksitty."
"Vaipat?" Peppi istuu koneelle ihmeissään. Niitä hän ei muistanutkaan. Ne olivat kätevät herra Tossavaisenkin kanssa!


Amanda hoivaa hellästi Sikuriinaa, joka on hänestä käsittämättömän kiltti, rauhallinen ja iloinen pieni olento. Helpompi, kuin aikoinaan keijulassa hänen hoitamat keijupienokaiset.

Amanda neuvoo vielä Peppiä ja auttaa löytämään hyvät sivustot. Amanda lähtee putiikilleen ja jättää Pepin lukemaan uusimmasta "lemmikistään" raakaa faktaa ja myös "harrastajien kokemuksia", kuten Peppi asian ilmaisee.


"No huh huh, mihin olenkaan itseni sotkeunut," Peppi puuskahtaa. "Olisi tuo otus saanut jäädä, jos tämän olisin tiennyt. Äiti sitä, äiti tätä, isi sitä ja isi tätä. Minä en ole, enkä tule olemaan äiti. Vaippoja, hampaita, uhmaikää, kouluja, leluja, kasvukäyrää, vesirokkoja ja vaikka mitä." Peppi totesi, että joistakin tiedoista oli hyötyä, mutta monessa asiassa tieto lisäsi tuskaa. Niinpä Peppi päätti elää päivän kerrallaan Sikuriinan kanssa. Ihmislapsi, tuo eläimistä vaativin ja pitkäikäisimpiä. Osan tiedosta Peppi surutta deletoi mielestään ja päätti olla vaivaamatta päätän liikaa.
"Enköhän selviä omalla logiikallani vastaisuudessakin. Jos en selviä, etsin Sikuriinalle uuden kodin tai palautan sen Afrikkaan, " Peppi päättää.


Sillä aikaa Sakari kiipesi katolle jatkamaan työtään. Ilotalossa savottaa riittää vielä hyväksi toviksi.


 Lähes puolet katosta on valmis. Ikkunan puitteita puuttuu ja sisällä on vielä pientä hiomista. Terassin katos uupuu kokonaan, terassin lattiapinta pitäisi vielä päättää jne. Ei se Sakari vielä Pepistä eroon pääse, vaikka välillä niin toivookin ja toisena hetkenä taas lumoutuu Pepin riehakkaasta eloisuudesta.


Peppi muistaa sisällä, miten viisaasti hankki polkupyöränkin. Siinä on etukori Sikuriinan kuskaamiseen!


2 kommenttia:

  1. Sinulle on tunnustus blogissani www.minitarinat.blogspot.fi , käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  2. Kävin tutkailemassa mitä täällä tapahtuu :)

    VastaaPoista