maanantai 14. tammikuuta 2013

Kaiken karvaiset kaverit




Kuten Pepin lapsuudesta voi päätellä, on hänen sydämessään aina paikkansa eläimille. Onhan hän jakanut Huvikummun pikkuapinan ja hevosen kanssa, joten kyllä niitä Ilotaloonkin mahtuu.


 Matkalla Afrikasta Sikuriinan kanssa tänne pohjolaan, käväisivät he Pepin tuttavan luona italiassa, Comojärven huikeissa maisemissa. Sieltä Pepin mukaan lähti tiibetinvuohi sekä hassu sekarotuinen piski, suurisydäminen katukoira Lyyli. Nuo kaksi olivat kerrasaan erottamattomia ja ovat sitä edelleen.


Riehakas Lyyli jaksaa touhuta myös Sikuriinan kanssa ja erityisesti pesee milloin minkäkin tahrimaa lasta. Kun kodissa on lemmikkejä, eläintovereita, niille pätee samat säännöt, kuin ihmisillekin. Näin Peppi on asian päätellyt. Niinpä vuohta ja koiraa voi odottaa näkevänsä aivan missä vain. Pepistä Lyyli on oiva apu ketteryytensä ansioista. Sen lisäksi, että se putsaa Sikuriinan kasvot ja kädet, se myös hypähtää tuolin/sohvan kautta pöydälle ja putsaa oivasti muruset ja yliläikkymät. Peppi kutsuukin Lyyliä monesti parhaimmaksi siivousvälineekseen. Joskus Peppi saattaa tarkoituksella läikytellä herkkuja, jotta Lyyli auttaisi siivoamisessa. Riehakas koira myös pölyttää hyvin paikkoja. Pepistä ylisiisti koti on vaarallisempi paikka bakteerittomana, kuin bakteereja ja pölyä sisältävä koti. Hän uskoo pysyvänsä terveenä altistuessaan alituiseen vaikka mille.





2 kommenttia:

  1. Kiva kun sinustakin kuuluu pitkästä aikaa :O)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Stiina!On kiva olla pitkästä aikaa kuuluvilla ja jatkaa riemastuttavan Ilotalon laittoa. ;-)

    VastaaPoista