Tarina muutoksesta

Olipa kerran, ei niin kauan sitten (siis 7 vuotta sitten, jos tarkkoja ollaan) nainen, joka eli tasaista eloa alati muuntuvan maalaismaiseman keskellä, pienen joen varrella kauniissa kodissaan. Hän käveli hiekkateitä suuren taivaan alla ja välillä puski vasten tuulta peltojen keskellä koirien viuhtoessa hihnojensa päissä. Kesäisin hän ihasteli niittyjen kukkasia ja peltojen viljameriä sudenkorentojen räpistessä ympärillään. Hänen sisällään kuitenkin asui tyhjyys ja levottomuus, jota hän tyynnytti erilaisin harrastuksin, mm. katoamalla miniatyyrimaailmaan.

Ruusula ja ensimmäinen nukkekoti.

Nukkekotiharrastus oli saanut alkunsa lapsuuden kaipuusta, johon nainen sai täyttymyksen  mansardikattoisen unelman muodossa 17-vuotiaana joululahjaksi. Taloa asutti nuori leski pienen tyttärensä, poikavauvansa ja muutaman lemmikin kanssa. Aseteltuaan talon sisustuksineen pitkästä aikaa ihasteltavakseen, leikittäväkseen ja kuvattavakseen, harrastus kahmaisi naisen mukaansa. Mansardikattoinen talo sai naapurin, Ruusulan. Nopeasti seurasi kolmaskin nukkekoti, "talo Italiassa"-haavetta todeksi tekemään, Casa La Dolce Vita.

Tuokiokuva mansardikattoisen talon keittiöstä.

Nurkkaus Casa La Dolce Vitan olohuoneesta.

Kurkistus Casa LDV:n keittiöön.

Sitten tuli seuraava nukkekoti ja seuraava, kunnes taloista muodostui kylä, joka kasvoi ja kasvoi, laajeni ja levisi. Asukkainaan ihmisiä, karhuja, keijuja ja hirviä. Nainen kuvasi ja tarinoi blogiinsa Vuodatuksessa (joka kaatui 2012 ja kadotti ison osan kuvista). Hän hukuttautui tarinoihin, joita pikkutalot asukkaineen  hänelle kertoivat. Nainen yritti kiivaasti olla onnellinen, koska hänellä oli sinänsä paljon ja kaikki hyvin. Mutta suurin osa oli vain materiaa, tyhjä kulissi ilman todellista sisältöä. 

 Kisuleiden talo vasta saapuneena.

Levottomuus ajoi naisen matkalle, jos toisellekin. Kauas ja lähelle. Ulos ja sisälle. Sydämeen ja mieleen. Matolle venymään ja rannalle pysähtymään. Ihmisten äärelle ja yksinäisyyteen. Kohtaamaan haastajansa, itsensä. Hän hiljentyi sydämensä äänelle. Kun sydän vihdoin huomasi tulevansa kuulluksi, alkoi se vaatia alati voimallisemmin, eikä sen toiveita, vaatimuksia ja tarpeita materialla tyydytetty. 

Niin vaihtui maalaismaisema ja suuri taivas kapeisiin asfalttiteihin ja taivaskaistaleisiin. Kaunis koti pikkuiseen, mutta tunnelmalliseen, aidosti naisen näköiseen ja tuntuiseen asuntoon puutalossa, jossa ei ollut sijaa nukkekodeille eikä koirille. Seurasi vaikeita ratkaisuja ja suuria luopumisia. Liljojen Laakso päätyi varastoon, kenkälaatikoihin ja paperipusseihin, jakaantuen maalle ja kaupunkiin. Joku talo lähti iäksi. Uusia ei enää tullut. Tarinat kuiskivat tulla kirjoitetuksi, mutta nimet ja juonen kulut alkoivat haalistua. 

Sitten naisen oman tarinan uudessa luvussa alkoi tapahtua kummia. Tuli Mies, Se Oikea, Uneksittu ja hänen mukanaan kolme ihanaa lasta. Naisen levottomuus lientyi, tyhjyys sydämessä täyttyi ylitsevuotavasti. Vapaaehtoisesti lapsettomasta tuli tahattomasti, mutta iloisesti lapsellinen. 

"The greatest thing you'll ever learn

Is just to love and be loved in return"

-Eden Ahbez, Nature Boy

Ruusulan perhe lastenhuoneessa.

Arki muuttui aidoksi, realistiseksi saduksi täynnä läheisyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja seikkailua, uuden oppimista, itsensä kohtaamista uusilla tasoilla, saippuakuplia, mielikuvitusleikkejä, uusia leluhahmoja, pelejä, pilkettä silmissä, kikerrystä ja läsnäoloa parhaimmillaan. Kun ennen oli alati muuttuva maalaismaisema, nyt on muuttuva, yllättävä uusperhe-elämä ja aikuisten kahdenkeskinen aika aaltoilevassa rytmissä.

Keijuilla on siipien lisäksi kuumailmapallo!

Lasten leikkejä seuratessaan, mielikuvituksen lentoa ihastellessaan, naisessa heräsi halu leikkiä itsekin jälleen. Myös lapset tahtoivat kuulla tarinoita Liljojen Laaksosta, keijuista, Pepistä ja pienestä Sikuriinasta. Tarinat alkoivat saada jatkoa naisen mielessä. Keijut lehahtivat ensimmäisinä uusia kuvioita tutkailemaan, sirottelemaan keijupölyään aimo tupsauksina uusperheen ylle. Amanda paljastui myös hammaskeijuksi, mutta se on kokonaan toinen tarina, joka kerrotaan jossakin toisessa päivityksessä.

Ihana Amanda Aurinkoinen, hammaskeiju!?

                                             

Casa La Dolce Vita muuntautui lasten leikkeihin. Tältä se näytti vasta kotia vaihtaneena 2009, valmiina muovautumaan ihanaksi taloksi Italiassa ja sitä se ehti osin olemaankin. Se, miltä se näyttää nykyään, selviää seuraavasta postauksesta, jonka saa tehdä omin sanoin ja itsensä lavastamin kuvin todella mielikuvitusrikas, iloinen, keijumainen, kujeellinen, huomaavainen ja monilahjakas lahjatytär. Hänen ansiosta blogiin alkaa tulemaan jälleen eloa. Ehkäpä hänen veljetkin suostuvat jakamaan omista mahtavista mielikuvitusvarannoistaan tarinoita julkisesti kerrottaviksi leikeistään nukkekodissa. Aika näyttää. :-)

Katariina Kisuli talonsa verannalla

Siitä mikä on nukkekotien kohtalo, ei voi vielä sanoa mitään. Ehkä ne päätyvät myyntiin, osa ainakin. Ehkäpä tarinat jatkuvat pienessä lavastetussa nurkkauksessa kuvaten ilman taloja. Kaikki nuket ja irtaimisto tulee kuitenkin säilymään. Tulevaisuus on aina avoin ja tuntematon. Elämä voi yllättää, joten jätetään yllätysvara.

Sydämellisesti tervetuloa seuraamaan polveilevaa tarinaa Liljojen Laaksosta ja sen ulkopuolelta.

"Hei nainen! Ethän unohda mainita minua," huhuilee iloisen uusperheen pienin päivänsäde. Ei naisen kaikista lemmikeistään tarvinnut sentään luopua. Frettitoverinkin elämään on tullut monta leikittäjää, paijaajaa, sylittäjää ja fretistä entistä iloisempi karvapötkylä. Tässä se huhuilee häntä kuvaavaa Miestä leikkimään.